ESITTELY

KUKA ON TYTTI?

Koulutettu hieroja, purentalihashieroja ja Mama massage© hieroja


Heipä hei uudet ja vanhat asiakkaat!  

Hieroja-urani alkoi v.2018 kun aloitin opiskelun jälkeen työt Seinäjoen hierojakoululla. Kun asiakaskunta oli kasvanut mukavasti, oli aika kokeilla omia siipiä ja siirryin työskentelemään kotini yhteyteen. Siinä aika vierähtikin lisäkouluttautuen, hieroen ja palkkatöissä kahvilan tätinä pyörien. Kotona työskentelyn jälkeen pääsin tutustumaan hoitola-elämään puoleksitoista vuodeksi kunnes siirryin nykyiseen ihanaan hoitohuoneeseeni Laturitielle, Hyllykalliolle.

Mulle työ ei ole koskaan ollut stressin aihe. Päinvastoin. Halusin luoda Zen kolosta visuaalisesti silmää hellivän paikan minne on ihana tulla rentoutumaan ja unohtamaan työt ja murheet hetkeksi aikaa. Käsittelyni on tehokasta mutta miellyttävää, voidaan jutella tai olla ihan kaikessa hiljaisuudessa - ihan millainen fiilis sulla on hierontaan tullessa.

Tällä hetkellä teen sekä klassista- että urheiluhierontaa, purentalihashierontaa, äitiyshierontaa ja päähierontaa. Kinesioteippaukset onnistuvat myös mainiosti.


Nähdään hieronnassa! 

-Tytti